Sami Savio

Ei viisivuotiaita koulutusputkeen!

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on esittänyt julkisuudessa lakisääteisen esiopetusvelvollisuuden ulottamista viisivuotiaisiin lapsiin. Esitys ei ole loppuun asti harkittu. OAJ:n esitys pakollisen esiopetuksen ulottamisesta myös viisivuotiaisiin - ja loppuvuonna syntyneiden osalta jopa tätä nuorempiin - lyhentäisi leikki-ikää entisestään sekä kaventaisi perheiden valinnanvapautta lastenhoidon suhteen, kuten tekisi kauan kohkattu perhevapaauudistuskin.

Päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa on tehty viime vuosina monia mittavia uudistuksia. Juuri hyväksytyn uuden varhaiskasvatuslain vaikutuksetkin ovat vielä hämärän peitossa. Uudistuksia tehtäessä on varottava kompastumasta vauhtisokeuteen. Jos jokin näyttää hyvältä paperilla, ei se välttämättä ole sitä käytännössä. Päiväkodeissa on pulaa osaavasta henkilökunnasta jo nykyisillä lapsimäärillä, eikä tilanne nykyistä pidemmän pakollisen esiopetuksen myötä ainakaan paranisi.

Useista puolueista on tarjottu avointa tukea OAJ:n ehdotukselle. Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi kesäkuussa aloitteen, jolla tähdätään viisivuotiaiden siirtämiseen pakollisen esiopetuksen piiriin. Myös vihreät ja vasemmistopuolueet ovat tehneet samansuuntaisia avauksia. En jaa kyseisiä näkemyksiä.

Oppiminen on erittäin tärkeää, mutta pitkän koulutusputken ehtii varsin mainiosti aloittaa hieman myöhemminkin. Esityksessä näkyykin vahvasti yhden ammattijärjestön harjoittama edunvalvonta lapsen näkökulman jäädessä taka-alalle. Tämä on hyvin valitettavaa, sillä lasten etu on myös yhteiskunnan etu.
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Kannatan pistämistä esiopetukseen 5-vuotiaana ja 6-vuotiaana oikeaan kouluun.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Varhaiskasvatus on pitkälti leikkiä ja peliä, joten ei muutos leikki-ikää lyhennä.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Monissa maissa se toimii hyvin. Miksi ei Suomessa toimisi?

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Suuret asiat kuten lasten esiopetuksen alkamisen ajankohta kuuluu muille kuin OAJ:lle. Väitänkin, että OAJ näkee enemmänkin asian uusina työpaikkoina kuin lapsen parhaana.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Lapset ei saa laadukasta varhaiskasvatusta jos muuttaa nimen. Kyse on resursseista.

Päiväkodeissa lasketaan lapsi määrää päivittäin ja pitää pysyä raameissa, jos vaikka sairastuu lapsia niin sitten on vajaa käyttöä. Jos yllättäin tuleekin kaikki lapset niin sitten on yli täyttöä.
Nykyäänhän on 6 vuotiaille varhaiskasvatusta, sitä on 2 tuntia päivässä. Loput ajan päivästä täyttää ruokailut, päiväunet, leikit ja ulkoilut. Tietenkin kasvatusta voi olla pukemaan oppiminenkin , mutta en nyt sitä laske laadukkaaseen varhaiskasvatukseen vaan jokapäiväisten asioiden opetteluksi.

Meillä on ollut erittäin hyvät tulokset koulututkimuksissa. Kannattaako muuttaa?
Ensin laitetaan resurssit kuntoon että hoitajilla on aikaa lapsille.

Hoitaja-mitoitus:
Päivähoitoasetuksen mukaan päiväkodissa pitää neljää alle 3-vuotiasta kohti olla yksi hoitaja.
Yli 3-vuotiaiden kohdalla yhden hoitajan vastuulla saa olla enintään seitsemän lasta.
Kuinka moni äiti pärjää 7 yli 3 vuotiaan lapsen kanssa aika harva? Joillakin äideillä on kova työ pärjätä edes sen yhden kanssa.
Jos arjen pyörittäminen on haasteellista ei siinä varhaiskasvatusta pystytä niin hyvin tarjoamaan kuin haluttaisiin.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kun ulkomaalaiset kysyvät minulta, miksi suomalaiset koululaiset pärjäävät niin hyvin pisa-kilpailuissa, vastaan, että se johtuu siitä, että Suomessa lasten ei tarvitse mennä kouluun niin aikaisin kuin monissa muissa maissa ja että Suomessa koululomat ovat pidempiä ja koulupäivät lyhyempiä.

Toimituksen poiminnat