Sami Savio

Pieni- ja keskituloisia ei saa unohtaa

Hallitusohjelman mukaan ”ansiotuloverotuksen mahdollinen lisäkeventäminen koskee kaikkia tuloluokkia sekä eläkeläisiä, pieni- ja keskituloisia painottaen”. Kirjauksen toteutuminen toisi pienituloisille palkansaajille ja eläkeläisille kaivattua ostovoimaa. Ensi vuoden verotaulukkoja laatiessaan hallitus on kuitenkin unohtanut erityisesti pienen työeläkkeen saajat.

Hallituksen tuloveroesitys keventää 8000 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan tuloverotusta yli 400 euroa vuodessa, 1600 euron tai pienemmällä työeläkkeellä sinnittelevän eläkeläisen tuloverotusta korkeintaan 10 euroa. Samalla esitys lisää pienituloisten eläkeläisten ja palkansaajien verotuksen eriarvoisuutta.

Eläkeläisten on lähes mahdotonta kasvattaa omia tulojaan, ja monen on laskettava euronsa hyvin tarkasti ennen seuraavaa eläkkeenmaksupäivää. Ongelmia tuottaa välttämättömien elinkustannusten kasvu ja erityisesti asumiskulujen jatkuva nousu. Kuitenkin hallitus aikoo kiristää lämmityspolttoaineiden verotusta, mikä tuntuisi kipeimmin pienituloisen kukkarossa.

Kiinteistöveron tuotto on kaksinkertaistunut vuosikymmenen aikana ja sen osuus verorasituksesta kasvanut. Tästä huolimatta hallitus esitti yleisen kiinteistöveroprosentin lakisääteisen alarajan nostamista 1,03 prosenttiin. Yleisen kiinteistöveroprosentin ylärajakin oli tätä matalampi vielä vajaa vuosikymmen sitten. Hallituksen esitys olisi pakottanut peräti 170 kuntaa nostamaan yleistä kiinteistöveroprosenttiaan. Määrä on hätkähdyttävä.

Lisäksi hallitus kaavaili vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron lakisääteiseen alarajaan vastaavaa korotusta vuoden 2019 alusta lukien. Tämä olisi väistämättä johtanut myös lukuisiin vuokrankorotuksiin. Onneksi hallitus perui viime tingassa aikeensa kiinteistöveroprosenttien alarajojen nostamisesta perussuomalaisten ja muun opposition painostuksen myötä. Vaikka päätös olikin lopulta oikea, on hallituksen korjattava verolakiesityksiään vielä monelta muulta osin kansalaisten kannalta oikeudenmukaisemmiksi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Lainaus:
Pieni- ja keskituloisia ei saa unohtaa

Entä tulottomien 600 000 työttömän kotitalouksia ja n.200 000 toimeentulotukea saavien kotialouksia?

Ainiin.Persuthan ajaa nykyään keskituloisten asioita.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Miks sinä Marja-Liisa nälvit jatkuvasti?

Samihan on juuri näiden pienituloisten huolen äänen tuojana.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Pieni Tuloinen on eri asia kuin tuloton työtön.
Tai pienituloinen eläkeläinen,kaupan-kassa,pätkätyöläinen,osa-aikatyötä tekevä joka saa toimeentulotukea elantoon .

Verojen alentaminen ei auta yhtään edm.
Paitsi jos työttömiltä poistetaan 20% verot työttömyyskorvauksista.
Eläkeläisten verot oikaistaan kuten jo -07 Häkämies luvannut. Miksiköhän sitä ei ole oikaistu?

Kun puhutaan tuloista unohdetaan kertoa että rikkaat ja hyvätuloisetkin saa kaikki kelan etuudet tulojensa päälle.Osan ansiosidonnaisena tulojen mukaan.

Mutta toimeentulotuessa köyhimmillä toinen tuki vähentää muita tukia-94 lain mukaan.Siitä on leikattu kaikki muut etuudet pois paitsi asumistuki,takuueläke ja ne vähentää toimeentulotukea.

JK.Kyllä tuo on persujen tiedossa Stvm-valiokunnan kautta. Missä istuu myös oppositiosta edustajia.

Hannu Töyri

Sami on oikeassa siinä mitä kirjoitti kiinteistöverosta ja samoin asia myös energiaverojen kohdalla - liikenne katsotaan osaksi asumista.
Pienten tulojen verottaminen on suureksi osaksi täysin epärationaalista. Otetaan vero, annetaan toimeentulotuki, asumistuki jne. Työtön on tekemisissä työvoimatoimiston, verottajan, sosiaalituen antajan ja asumistuen antajan kanssa ja mahdollisesti kirkko yms. ja poliitikotkin koittavat kalastaa. Jos pienituloisten verotuksesta luovuttaisiin, niin yhteiskunta saattaisi jäädä saama puolelle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset