Sami Savio

Uusi postilaki ei täytä hyvän lainvalmistelun ehtoja


Eduskunta hyväksyi uuden postilain kesäkuun loppupuolella. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänesti yksimielisesti lakiesitystä vastaan. Perussuomalaisten näkemyksen mukaan muun muassa jakeluvarmuus ja yksityisyydensuoja voivat heiketä merkittävästi postilain uudistuksen myötä.

Liikenne- ja viestintäministeri Bernerin (kesk.) alaisuudessa valmisteltu uusi postilaki ei täytä hyvän lainvalmistelun ehtoja. EU:n postidirektiivin mukaan yleispalvelu on taattava vähintään viitenä päivänä viikossa. Vaikka uudessa postilaissa säilytetään ainakin näennäisesti viisipäiväinen jakelu myös haja-asutusalueilla, voi jakelua suorittava yritys julistaa jakelun kannattamattomaksi ja siirtyä kolmipäiväiseen jakeluun. Pahimmillaan yksityisten ihmisten lähettämien kirjeiden ja pienten pakettien saapuminen voi hidastua useita päiviä aiempaan käytäntöön verrattuna. Jatkossa kirje voi kulkea matkallaan jopa viikon.

Myös uuden postilain voimaantulon myötä syntyviin yksityisyydensuojan väljennyksiin on syytä suhtautua erittäin kriittisesti. Salainenkin postiosoite voidaan luovuttaa kolmansille osapuolille lupaa kysymättä, jotta nämä voivat toimia jakelijoina. On kuitenkin mahdotonta taata aukottomasti, että palveluntarjoajana toimiva yhtiö täyttää tietosuojavelvoitteensa. Ruotsin liikenneviraston taannoinen tietovuotoskandaali osoitti, että tällainen riski voi helposti toteutua.

Eduskunnan puolustusvaliokunta kritisoi postilakia koskevassa lausunnossaan voimakkaasti turvallisuusnäkökohtien sivuuttamista lakia valmisteltaessa. Valitettavasti edes valiokunnan yksimielinen lausunto ei saanut hallitusta valmistelemaan lakiesitystään uudelleen. Sipilän hallituksen tulee korjata tekemänsä virheet ja suhtautua jatkossa huomattavasti nykyistä vakavammin asiantuntijoilta saamaansa lainvalmistelun puutteita koskevaan arvosteluun.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Itse asun taajamassa enkä näe ongelmaa siinä vaikka saisinkin kirjepostia vain maanantaisin, keskiviikkoisin, ja perjantaisin. Pärjäänhän viikonloputkin (lauantai ja sunnuntai) ilman postia.

Olen pyrkinyt siihen, että kaikki laskut yms. saan sähköisesti. Minulle se, että postia ei jaeta viitenä päivänä viikossa on ok. (Sanomalehtijakelu erikseen).

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Mielestäni 3 päivänä jakelu viikossa on riittävä. Aivan turhaa ja tehotonta puuhastelua tämä nykyinen tapa.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Yleensä lainvalmistelu ei nykyisin täytä hyvän valmistelutavan ehtoja. Voi vain kuvitella, mitä soopaa jatkossa syntyy, kun maassa ei ole edes oikeuskansleria. Tuleva oikeuskanslerikin taitaa olla tehtävään enemmän sopiva kuin pätevä.

Ville Jussila

Sähköinen lasku ja sähköposti hoitavat tehokkaasti perusasiat. Viikon intervallilla kulkeva paperiposti on ihan riittävä tempo. Jonain päivänä paperipostin kulku lakkaa kuitenkin kokonaan - se kuluttaa luonnonvaroja ja on turhaa ylimääräistä liikettä.

Mitä tulee paketteihin niin useita päiviä ne lojuvat nytkin odottamassa noutoa. Ei nämä asiat niin päivän päällä kuluttajilla ole. Yrittäjillä ja yrityksillä nopeus on tärkeämpää.

Toimituksen poiminnat